Curling

Curling on joukkuepeli, jota pelataan jäällä. Laji on alunperin Skotlannista lähtöisin. Kussakin joukkueessa on neljä pelaajaa. Pelin perusideana on liu’uttaa pyöreitä graniittikiviä mahdollisimman lähelle tavoitetta. Peliä pelataan valtaosin Kanadassa, mutta se on myös varsin suosittu myös Pohjois-Euroopassa. Curling on ollut osa olympialaisten talviosuutta vuodesta 19244 lähtien.

Curling rata on on suorakaiteen muotoinen, leveys on enintään viisi metriä ja sen pituus on 45,72 metriä. Radan ehdoton minimikoko on kuitenkin 4,42 metriä leveyttä sekä 44,50 metriä pituutta. Radan molemmissa päissä jäähän on maalattu pesät, joissa on neljä samankeskistä ympyrää. Nämä ympyrät toimivat niin sanottuina maalialueina. Pesän uloin ympyrä on väriltään sininen, seuraava ympyrä on valkoinen, seuraava punainen sekä pesän keskipiste on valkoinen.

Curling pelaajan tärkein varuste on kengät. Muista jäällä pelatuista lajeista poiketen, curlingissa ei käytetä luistimia liikkumiseen. Curlingissa käytetyt kengät ovat erityisesti siihen suunnitellut. Toisen kengän pohja on valmistettu teräksestä tai teflonista, joka mahdollistaa liukumisen. Toisen kengän pohja on valmistettu raakakumista, joka tuo hyvän pidon jäällä. Harjaustilanteessa voidaan liukukengän päälle asettaa kuminen kalossi, jotta saadaan molempiin kenkiin hyvä pito

Toinen varuste, joka jokaiselta pelaajalta löytyy on harja. Se on usein synteettisistä karvoista vamistettu harja, jolla harjataan jäätä kiven etupuolelta. Harjauksen tarkoituksena on vähentää kitkaa kiven ja jään välillä, jotta kiven kulkema matka on suora ja mahdollisimman pitkä.

Curlingissa käytetyt kivat ovat pyöreitä ja niitä on kullakin joukkueella käytössään kahdenksan kiven sarja. Kivet ovat ympärysmitaltaan enintään 91,44 senttimetriä ja ne ovat korkeudeltaan vähintään 11,43 senttimetriä. Kiekoissa on kahva, joka mahdollistaa hyvän pidon liun aikaansaamiseksi. Curlingin kiekko painaa 17,24 -19,96 kilogrammaa.

Pelin ideana on saada omat kahdeksan kiveä mahdollisimman lähelle pesän keskustaa ja saada vastustajan kiekot mahdolisimman kauas. Vuorollaan joukkueesta on heittovuorossa kaksi pelaajaa ja kaksi on harjaamassa. Vuoron aikana heitetään kaikki kahdeksan kiekkoa. Pisteitä saa se joukkue, jolla on kivi lähimpänä pesän keskustaa. Pisteitä annetaan niin monta kuinka monta kiveä on lähempänä keskustaa kuin vastustajan paras kivi. Kiekot, jotka ovat pesän ulkopuolella, ei huomioida pistelaskussa.

Suomeen curling rantautui talvella 1908-1909 skotlatilaisen jalkapallovalmentajan toimesta. Suomen menestynein pelaaja on Markku Uusipaavalniemi (s. 1966). Uusipaavalniemi toimi Suomen maajoukkueen kapteenina arvokilpailuissa vuosina 1996-2007. Hän aloitti curlingin vuonna 1983 ja edusti maajoukkueessa jo kahta vuotta myöhemmin. Uusipaavalniemen saavutuksiin kuuluvat lukemattomat arvokilpailumitalit vuosien saatossa. Curling uransa jälkeen Uusipaavalniemi valittiin kansanedustajaksi vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.

Curling on ollut virallinen olympialaji vuodesta 1998 lähtien. Curlingin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin miehille ensimmäisen kerran vuonna 1959 ja naisille vuonna 1979. Nykyään maailmanmestaruuskilpailut järjestetään vuosittain ja niissä kilpailevat parhaat curlingmaajoukkueet. Curlingin kansainvälisenä kattojärjestönä toimii WCF eli World Curling Federation.